Helsingin ortodoksien keskuuteen syntyi 75 vuotta sitten eli vuonna 1926 yhteisö, joka halusi pysyä uskollisena Venäjän ortodoksisen kirkon kanonisille perinteille ja rakentaa kirkollista perinnettään noudattaen vanhaa juliaanista kalenteria.
Yhteisö rekisteröitiin vuonna 1926 aluksi yhdistyksenä, jonka nimeksi tuli Pyhän Nikolauksen veljeskunta. Oman seurakunnan perustaminen oli kuitenkin monille veljeskunnan jäsenistä keskeisen tärkeä tavoite.
Samaan aikaan viipurilainen ortodoksiyhteisö oli jo saanut päätökseen Yksityisen kreikkalaiskatolisen yhdistyksen rekisteröinnin. Helsingin ja Viipurin yhteisöjen edustajatapaamisessa tavoitteet todettiin yhteneväisiksi ja päätettiin yhdistää helsinkiläisyhteisö Viipurin yhteisöön.
Uuden seurakunnan perustajajäseniä olivat Pavel ja Jekaterina Moshkirev, Vasili Sinkevitsh, Anna Konstantinova, Aleksandra ja Aleksandr Vasiljev. He ja monet muut hoitivat kaikki seurakunnan perustamiseen ja toiminnan järjestämiseen liittyvät vastuulliset ja vaativat tehtävät.
Ensimmäisenä tehtävänä oli vastaperustetun seurakunnan rekisteröiminen ja kirkkoneuvoston valitseminen. Yhteisön ensimmäiseksi piispaksi valittiin Länsi-Euroopan eksarkaattia johtanut korkeasti pyhitetty metropoliitta Jevlogi. Seurakunnan johtoon, sen kirkkoherraksi kirkkoneuvosto kutsui isä Nikolai Shtshukinin.
Uusi pyhälle Nikolaus Ihmeidentekijälle nimetty seurakunta perustettiin vuonna 1927, ja perustaminen ajoitettiin 9. toukokuuta (uuden luvun mukaan 22.toukokuuta), jolloin on seurakunnan kirkon temppelijuhla.
Kirkkoa varten vuokrattiin väliaikaiset tilat kauppias Kovinilta, ja ensimmäinen jumalanpalvelus niissä pidettiin 29. elokuuta 1927. Väliaikainen kirkko ei ollut käytössä kauan, vaan saman vuoden maaliskuussa kirkko jouduttiin talonomistajan epäsuopeuden takia sulkemaan. Kirkolle vuokrattiin pian uudet tilat Kalliosta Kolmannelta linjalta, missä kirkko toimikin kymmenen vuotta. Nykyistä omaa kirkkorakennusta alettiin rakentaa vuonna 1938, ja kirkko vihittiin samana vuonna 11. joulukuuta.
Seurakunnan ensimmäinen kirkkoherra, rovasti Nikolai Shtshukin kuoli joulukuussa 1940. seurakuntaa palveli väliaikaisesti kaksi rovastivanhusta, isä Sergei Tshetverikov ja isä Viktor Krohin, jotka toimittivat palveluksia vuorotellen. Isä Sergei muutti pian ulkomaille, ja kaikki vastuu seurakunnasta jäi isä Viktorille Krohinille.
Metropoliitta Jevlogin johtama Länsi-Euroopan eksarkaatti yhdistettiin Venäjän ortodoksiseen kirkkoon kesällä 1945, minkä myötä seurakunta tuli Moskovan ja koko Venäjän patriarkan Aleksin alaisuuteen.
Rovasti Viktor Krohin valittiin seurakunnan kirkkoherraksi, ja hänet nimitettiin virkaansa joulukuussa 1945. Papistoa saatiin lisää helmikuussa 1947, jolloin pappina aloitti isä Georgi Pavinski ja diakoneina Boris Pavinski ja Leonid Gerasimov.
Samaan aikaan seurakuntalaisten määrä oli kasvanut jo lähes tuhanteen, ja kirkkorakennusta oli ryhdyttävä laajentamaan. Kirkon laajennuksen suunnitteli arkkitehti Ivan Kudrjavtsev. Merkittävä osuus työssä oli myös kirkonvanhin Ivan Rosella. Laajennettu kirkkorakennus vihittiin käyttöön 17. joulukuuta 1950.
Rovasti Viktor Krohin oli kuollut joulukuussa 1949, ja seuraavan vuoden tammikuussa kirkkoherraksi nimitettiin Georgi Pavinski, joka hoiti virkaa lähes 20 vuotta. Hänen kuoltuaan vuonna 1969 kirkkoherraksi valittiin isä Nikolai Starostin, joka hoiti virkaa kolmisen vuotta.
Seurakunnan yhteisessä kokouksessa vuonna 1973 kirkkoherraksi valittiin isä Georgi Kilgast. Seurakunta eli vaikeita aikoja: kuoroa johtanut kirkkosäveltäjä Aleksei Krasnostovski kuoli, ja kuoro heikkeni. Kanttori ja seurakunnassa aktiivisesti toiminut Evgenia Grebnerkin olivat jo ikääntyneitä.
Isä Georgin kirkkoherrakaudella seurakunta erosi viipurilaisyhteisöstä (yhdyskunnasta) ja itsenäistyi, sai uudet säännöt ja uuden nimen.
Rovasti Georgi Kilgastin jälkeen seurakunnan johtoon tuli rovasti Mihail Poljatshenko. Vanhojen seurakuntalaisten joukko alkoi 80-luvulla harveta, ja seurakunta kuihtua ja heiketä. Apua ja tukea tosin saatiin Venäjän ortodoksiselta äitikirkolta, muun muassa jumalanpalveluksissa tarvittavia kirjoja, vaatteita ja astioita.
Isä Mihail nukkui pois vuonna 1998. Hänen kirkkoherrakaudellaan seurakuntaelämä alkoi kuitenkin jo elpyä ja kirkko täyttyä kirkkokansasta. Kuorokin vahvistui. Jumalanpalveluksissa alkoi olla yhä enemmän lapsia.
Seurakunnan piispoina on toiminut Venäjän kirkon arvostetuimpia esipaimenia, muun muassa nykyinen kaikkein pyhin patriarkka Aleksi sekä metropoliitat Jevlogi Georgijevski, Grigori Tshukov, Nikolai Jarushevitsh, Nikodim Rotov ja Filaret Vahromejev. Jo yli kaksikymmentä vuotta yhteisöä on lähes yhtäjaksoisesti johtanut korkeasti pyhitetty metropoliitta Kirill.
Seurakunnalla on nyt yli tuhat rekisteröityä jäsentä ja kaksi pappia. Kirkon laajentaminen on tullut ajankohtaiseksi. Tilat lapsi- ja nuorisotyöhön ja diakoniatyöhön puuttuvat. Sielunhoidollisia tarpeita silmällä pitäen seurakunta vuokrasi vuonna 2000 Itä-Helsingistä Mellunmäestä tilat, jotka varustettiin kirkoksi. Helsingin kaupunki ymmärtää tarpeitamme ja on antanut meille vuonna 2001 Itäkeskuksesta anomamme tontin. rakennushanketta selvitetään parhaillaan yksityiskohtaisesti.
Monet kirkkomme seurakuntalaisista vaalivat edelleen hengellisiä yhteyksiä Venäjällä oleviin kirkkoihin ja luostareihin, joissa he ennen Suomeen muuttoaan ovat saaneet uskon ja rukoilleet. He käyvät näissä kirkoissa myös kysymässä neuvoa kokeneilta hengellisiltä ohjaajiltaan, jotka ovat sakramenttien kautta antaneet heille uuden elämän. Hierarkkisen alaisuuden ohella monet näkymättömät siteet liittävät seurakuntamme Venäjän ortodoksiseen kirkkoon.
Tarkastellessamme kuljettua seitsemänkymmenen viiden vuoden taivalta voimme Jumalaa kiittäen luottavaisesti katsoa tulevaisuuteen ja pyytää Taivaan Isältä edelleen armoa ja siunausta töillemme.